Kummisuhde kestää

#kummitätiysrocks. Vuosien takainen Instagram-yhteiskuva kummipojan kanssa.

Kun on neljä kummilasta, on takana myös neljä kastetta, joukko syntymäpäiviä ja rippijuhlia. Juhlien rinnalla yhtä arvokkaita ovat kuitenkin arkihetket eri ikävaiheissa olevien lasten ja nuorten kanssa. Milla Cotterill haluaa pysyä kummilastensa elämässä mukana jatkossakin.

– Nuorin kummilapseni on tällä hetkellä 6 ja vanhin 29. Vanhin asuu tällä hetkellä töiden takia Brightonissa ja nuorin Töölössä. Yksi asuu Turussa ja suunnittelee naimisiin menoa ja muuttoa Yhdysvaltoihin. Yksi asuu aivan työpaikkani vieressä Helsingissä, Milla kertoo.

Kummius muuttuu iän myötä

Vuodet muuttavat kummisuhdetta valtavasti, niin kummilapsen kuin kumminkin näkövinkkelistä. Mitä pienempi kummilapsi on, sitä enemmän yhteydenpito on usein vanhempien ja kummin varassa. Kun lapsuus vaihtuu nuoruusvuosiin, yhteydenpito muuttuu.

– Vanhempien kummilasten kanssa suhde on muuttunut matkan varrella paljon. Kun olin nuori kummi, yhteydenpito tapahtui useimmiten heidän vanhempiensa kautta, sain silloin tällöin kuulumisia ja sitten ne ihan perinteiset synttärikutsut kerran vuodessa. Panostin lahjoihin ja ajattelin, että kummi voi ostaa jotain hiukan hassua, sellaista mitä lapsi toivoo mutta mitä vanhemmat eivät ehkä hankkisi, kertoo Milla.

Milla haluaakin rohkaista kaikkia kummeja rakentamaan kummisuhdetta suoraan lapsen kanssa heti, kun se on mahdollista.

– Yhteydenpito muualla asuvien, jo aikuisten kummilasten kanssa on hyvinkin instagram-painotteista. Tykkäillään toistemme kuvista ja kommentoidaan välillä yksityisviestillä. Pyrimme näkemään silloin, kun he käyvät Helsingissä ja majoitan mielelläni, jos on vaikka aikainen lähtö lentokentälle, hän jatkaa.

Ei ole yhtä oikeaa tapaa olla kummi

Arjessa, kun aika ei tunnu riittävän kuin juuri ja juuri oman kalenterin pyörittämiseen, monille kummeille on tuttua huono omatunto milloin mistäkin. Pitäisikö olla aktiivisempi, tehdä enemmän, soittaa useammin. Nämä vaatimukset ja paineen Millakin tunnistaa:

– Toki, tuttuja tuntemuksia! Mutta meitä kummeja on monenlaisia. Tärkeintä on minusta se, että kummilapset tietävät että olen olemassa ja valmiina kuuntelemaan ja tukemaan, jos on vaikka jotain huolia, Milla toteaa.

Aikuinen kummius palkitsee eri tavalla

Itsensä soimaaminen ja liian kunnianhimoisten vaatimusten asettaminen on turhaa. Yhteydenpidon voi aloittaa missä vaiheessa vain, vaikka vasta aikuisen kummilapsen kanssa.

– Voi lähteä keikoille, kyläillä uudessa kodissa tai käydä yhdessä illallisella ilman sitä lastenlistaa ja värikyniä. Vanhemmiten kummius on alkanut tuntumaan isommalta ja tärkeämmältä, Milla sanoo.

Kummisuhteen ei todellakaan tarvitse loppua ripille pääsyyn. Niin toteaa myös moni rippipappi konfirmaatiomessun saarnassaan. Usein kummivanhemman oma elämänkokemus tuo suhteeseen lisää syvyyttä.

– Kun tulin itse äidiksi, tuntuu että ymmärrykseni kummiudesta kasvoi. Yksi kummilapsistani on melkein saman ikäinen oman tyttäreni kanssa, ja on ollut tosi luontevaa tehdä heidän kanssaan asioita yhdessä. Lapset ovat ystävystyneet ja kun me äidit vielä olemme vanhoja koulukavereita niin tuntuu, että tästä kummisuhteesta olen saanut myös tukea omaan vanhemmuuteen, Milla jatkaa.

Luottamuksella kummille

Vanhemmat ja teinit kokevat usein elävänsä eri todellisuudessa, mutta kummin kanssa sekin on erilaista – vähän kuin isovanhemmilla – omalla tyylillä, lempeydellä ja läsnäololla pääsee pitkälle, kun varsinaista kasvatusvastuuta ei ole – ainakaan sillä tavalla kuin nuori sen mieltää.

– Opiskeleva ja uraansa pohtiva kummilapsi saattaa saada sinulta tosi tärkeää tietoa ja näkökulmia työelämästä. Samoin seurustelujutuista voi olla helpompi avautua kummille kuin omille vanhemmille. On upeaa seurata, miten lapsistani on kasvanut vahvoja, itsenäisiä nuoria. Ja tuntuu hienolta että olen heille olemassa, Milla summaa.

Kummius on arvokasta – juuri sellaisena kuin se on. Pidä siitä kiinni!

Jaa