10 vinkkiä kummille

Kummilapsi on pukeutunut keijukaiseksi, ja kummi ottaa selfien hänen kanssaan.

Poimi listalta vinkkejä yhteiseksi iloksenne:

1. Anna lahjaksi kivaa tekemistä 

Anna syntymäpäivälahjaksi yhteistä tekemistä. Monessa kaupungissa on eri ikäisille lapsille ja nuorille sopivia kiipeily-, sisäleikki-, trampoliini- ja seikkailupuistoja. Tai menkää ratsastamaan, ajamaan mikroautoilla, katsomaan teatteriesitystä, sirkusta tai jalkapallopeliä. Jos olet mielummin lahjapakettien kannalla, lähtekää yhdessä kaupungille tai kauppakeskukseen ostoksille. 

2. Luokaa yksi helposti toteutettava perinne 

Jäätelönsyöntihetki aina kesäloman alkaessa, vierailu joulukadun avajaisissa, yksi yhteinen lauantaipäivä vuodessa. Keksikää teille molemmille sopiva kiva ja helposti toteutettava asia, jonka voitte toistaa samaan aikaan joka vuosi. Traditiot jäävät mieleen! 

Mikä voisi olla oma perinteesi tai päivästä toiseen toistuva kummihetki? Perinne voi olla myös kummin oma ja henkilökohtainen. Muista kummilastasi vaikka iltarukouksissa – ja kerro hänelle lempirukouksesi.

Tutustu iltarukouksiin täällä > 

3. Osallistu harrastuksiin

Kummi on seuraamassa kummilapsensa jalkapallopeliä ja ottaa kuvia kännykällä.

Seurakunnissa ja lasten harrastuksissa on usein tapahtumia ja esityksiä, joihin kummi voi osallistua. Harrastuksissa on myös avoimien ovien päiviä, jolloin voi mennä katsomaan harjoituksia, ja monissa päiväkodeissa vietetään tärkeän ihmisen päivää, jolloin lapselle läheinen aikuinen voi vierailla päiväkodissa. Menkää yhdessä tutustumaan niihin paikkoihin, jotka ovat kummilapsellesi tärkeitä. 

4. Ole kuulolla – ja läsnä 

Jos yhteinen ajanvietto on pitkän välimatkan vuoksi hankalaa, vaali yhteydenpitoa enemmän muilla tavoin. Lähetä postikortti, kirjoita kirje tai laita viestiä kummilapsesi käyttämän sovelluksen kautta. Kysy kuulumisia ja kerro, mitä sinulle kuuluu. Tavallisten kuulumisten vaihtaminen on parasta välittämistä. 

5. Kyläile kummilapsen luona 

Kyläilyn voi toteuttaa hyvin matalalla kynnyksellä – ja muulloinkin kuin syntymäpäivinä. Auta läksyissä, päällystä koulukirja koulun alkaessa. Leipokaa yhdessä, viekää koira ulos tai pelatkaa lautapeliä, pleikkaa tai lukekaa kirjaa. Mitä, jos teillä olisikin yhteinen lukupiiri? 

6. Anna kummilapsen opettaa sinua 

Nuori näyttää kummilleen sivua tietokoneen ruudulla.

Sinun ei tarvitse välttämättä keksiä, mitä tekisitte yhdessä. Anna kummilapsen johdattaa sinut maailmaansa ja opettaa sinua rakentamaan legoja, tekemään keppihevosratoja, valmistamaan limaa, pelaamaan tietokonepeliä, kuvaamaan ja editoimaan videoita, tekemään kärrynpyöriä. Kummius on vastavuoroista – ja siksi niin kivaa! 

7. Tarjoudu viemään tai hakemaan 

Sovi päivä, jolloin haet kummilapsen päivähoidosta tai koulusta. Vanhempaa kummilasta voit saattaa harrastukseen tai kuskata vaikka pidemmällä asuvalle kaverille kylään. Matkaa tehdessä on luontevaa jutella mistä tahansa, eikä tekemistä tarvitse erikseen miettiä.  

8. Menkää retkelle

Valitkaa helppo retkikohde ja pakatkaa eväät reppuun. Retki voi olla esimerkiksi kirjastoon, rannalle, puistoon, metsään, museoon, taidenäyttelyyn tai pienempien lasten kanssa omalle pihalle. Retkeily sopii kaiken ikäisten kummilasten kanssa reippailuksi, kunhan retkieväisiin on panostettu tarpeeksi. Mistä sen tietää, vaikka joskus se retki ulottuisi ulkomaille saakka! 

9. Ota kummilapsi mukaan elämääsi

Kutsu kummilapsesi kylään kotiisi, mökillesi, työpaikallesi, harrastukseesi. Kun pidät juhlat, kutsu kummilapsesi käymään juhlissa. Kummilapsen kanssa voi osallistua esimerkiksi ”Lapsi mukaan töihin” -päivään. Voisiko työpaikkasi ottaa kummilapsesi TET-harjoitteluun tai palkata ensimmäiseen kesätyöhön? 

10. Ehdota jotain erilaista

Kysele kummilapseltasi ja hänen vanhemmiltaan, missä kummilapsesi ei ole koskaan ollut, ja vie hänet sinne. Jääkiekkopeliin, kesäteatteriin, maauimalaan, konserttiin, pesäpallo-otteluun, laskettelemaan, keilaamaan, sushille tai haravoimaan? Se, mikä on sinulle tuttua, voi avata hänelle ihan uuden maailman.

Mikä kummiudessa on parasta? Kerro meille ja osallistu leffalippujen arvontaan! >